Historiikki

Laatinut Muhoksen kotiseutuyhdistys ry:n sihteeri Martti Kiviharju
Esitetty yhdistyksen 50-vuotisjuhlassa Muhoksen Päiväkeskuksessa sunnuntaina 20.7.2003.

1.    KOTISEUTUTYÖN HISTORIAA

Harri Turunen on toimittanut teoksen "Yhteistyössä vaikuttaen – Kotiseututyötä Suomessa 1990-luvulla". Tämän kirjan johdannossa on esitetty suomalaisen kotiseututoiminnan vaiheet melko seikkaperäisesti. Siitä olen poiminut muutaman käännekohdan, joiden kautta on päädytty nykyisenlaiseen kotiseututyöhön.

Varhaisimman kotiseututyön lähtökohdat ajoittuvat 1600-luvulle, jolloin Ruotsissa vuonna 1666 perustettu Antikviteettikollegio kokosi tietoja myös Suomen muinaismuistoista ja historiallisista paikoista. Tätä toimintaa voi kutsua kotiseutututkimukseksi.

Sitten hyppäänkin jo 1800-luvulle. Vuonna 1831 perustettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seura käynnisti järjestelmällisen kansanperinteen keruun. Tämä oli yhteydessä kansallisromantiikan nousuun – muistetaanhan, että Kalevala ilmestyi tuolla samalla vuosikymmenellä.

1800-luvun viimeisten vuosikymmenien aikana syntyi kokonainen perinteen keruuta tekevä kenttätyöntekijöiden verkosto. Tämä verkosto tarjosi perustan aatteelliselle kotiseututyölle. Haluttiin nimittäin venäläistämistoimien paineessa vahvistaa kansallista kulttuuriperintöä, ja katsottiin, että oikea isänmaanrakkaus saattoi kasvaa vain kotiseuturakkaudesta. Nähtiin, ettei sortovalta pystynyt tukahduttamaan paikallisesti hajautettua kulttuurityötä yhtä helposti kuin keskitettyä tutkimustoimintaa.

Valtakunnallisen kotiseutuyön johtoon perustettiin vuonna 1908 Suomen Kotiseutututkimuksen Keskusvaliokunta. Se alkoi seuraavana vuonna julkaista aikakauslehteä nimeltään Kotiseutu. Vuonna 1949 Suomen kotiseututoiminnan keskusjärjestöksi perustettiin Suomen Kotiseutuliitto. Sen tehtäväksi tuli kotiseututoiminnan harrastajien kokoaminen sekä valtakunnallisen työkentän yhtenäistäminen. Kukoistamiskautensa kotiseututyö koki 1950luvulla, jolloin perustettiin suuri määrä kotiseutuyhdistyksiä ja museoita. Näin tapahtui myös täällä Muhoksella.

2.    YHDISTYKSEN PERUSTAMINEN

Katsotaan seuraavaksi, miten toiminta täällä Muhoksella alkoi.
Muhoksen kotiseutuyhdistyksen perustavan kokouksen pöytäkirja kertoo, että kokous pidettiin Muhoksen keskikoulun juhlasalissa kesäkuun 9. päivänä 1953. Saapuvilla olivat rovasti A. I. Heikinheimo, taloustirehtööri J. T. Karhu, opettaja Anni Markkula, opettaja Alpo Helenne, maanviljelijä Kalle Kärnä, maanviljelijä Paavo Holappa ja kunnansihteeri Aaro Jakkula.
Kokouksen avasi rovasti Heikinheimo. Hänen avauspuheestaan kävi ilmi, että Muhoksen kotiseutuyhdistyksen syntysanat olikin jo lausuttu maaliskuun 1. päivänä 1953 Muhoksen pappilassa pidetyssä kokouksessa. Mutta selville ei käy, ketkä olivat olleet mukana tuossa suunnittelukokouksessa. Joka tapauksessa sen kokouksen päätöksen mukaisesti oli laadittu ja monistettu sääntöluonnos, joka sitten tässä varsinaisessa perustavassa kokouksessa hyväksyttiin lähes muutoksitta.

Jäsenmaksuksi määrättiin vuosijäseniltä sata markkaa ja ainaisjäseniltä tuhat markkaa. Kokouksessa keskusteltiin paikkakunnan menneisyyden ja kansanperinteiden esiin vetämisestä ja vaalimisesta sekä vanhojen esineiden keräyksestä ja tallettamisesta. Kokouksessa valitun hallituksen tehtäväksi annettiin yhdistyksen rekisteröiminen ja muut alkutoimenpiteet sekä kaiken menneisyyden tallettaminen. (!)

Ensimmäisen hallituksen jäseniksi tätä vaativaa tehtävää toteuttamaan valittiin rehtori Irja Taskinen, opettaja Anni Markkula, taloustirehtööri J. T. Karhu, rovasti A. I. Heikinheimo, maanviljelijät Veikko Kärsämä ja Paavo Holappa sekä varajäseniksi opettaja Alpo Helenne ja kunnansihteeri Aaro Jakkula.
Syyskuun 19. päivänä 1960 oli tehty päätös, joka yllätti minut: silloin yhdistys päätettiin rekisteröidä. Näinhän päätettiin jo perustavassa kokouksessa seitsemän vuotta aiemmin, mutta jostain syystä asia oli jäänyt hoitamatta. Nyt saattaa mieleen tulla kysymys, vietämmekö tätä juhlaa seitsemän vuotta etuajassa, mutta mielestäni emme. Yhdistys on aina pitänyt perustamisvuotenaan vuotta 1953, ja eri aikoina pidetyt vuosijuhlat on pidetty tuohon vuosilukuun pohjaten.

Kuluneen 50 vuoden aikana on yhdistyksen hallinnon virallisina jäseninä tai varajäseninä toiminut noin 75 eri henkilöä, joita kaikkia en aio tässä luetella. Lisäksi alkuvuosikymmeninä yhdistyksellä oli monia toimikuntia, joihin yhdistyksen hallitus nimesi jäsenet. Pitkään toimineita puheenjohtajia ovat A. I. Heikinheimo, Martti Lukka, Martti Asunmaa, Väinö Karppinen, Risto Tuomikoski ja Kaarina Korpikallio. Pitkäaikaisimpia sihteereitä ovat olleet Irja Taskinen, Alli Karppinen, Riitta Kukkohovi-Colpaert ja Martti Kiviharju.

Mitä sitten on yhdistys saanut aikaan? Olen tarkastellut yhdistyksen pöytäkirjoja ja toimintakertomuksia muutamasta näkökulmasta, joihin tässä esityksessä keskityn. Nämä ovat kotiseutumuseon perustaminen ja museotilojen kehittäminen, toisena kokoelmien kartuttaminen ja kolmantena yhdistyksen muu toiminta.

Pyydänkin jo tässä vaiheessa anteeksi teiltä täällä olevilta yhdistysveteraaneilta, että varmaankin monia teidän mielestänne oleellisen tärkeitä toimintamuotoja ja nimiä jää tästä esityksestä puuttumaan.

3.    MUSEON VAIHEET

Ainakin muhoslaiset ja monet kauempaakin tulleet vieraat tiedätte, että kotiseutumuseo on yhdistyksen toiminnan pääkohde. Katsotaan nyt, miten se on saanut alkunsa.

Hallituksen kokouspöytäkirjassa helmikuulta 1956 kerrotaan (toisessa pykälässä): Sen johdosta, että Muhoskylän manttaalikunta on Muhoksen seurakunnalle päätöksellään tammikuun 5. päivänä 1950 lahjoittanut omistamansa Tikkalanmäellä sijaitsevan lainajyvämakasiinin siinä tarkoituksessa, että siitä muodostettaisiin lisärakennuksineen seurakuntatalo ja kotiseutumuseo, kotiseutuyhdistyksen hallitus pyytää kunnioittaen esittää, että Muhoksen jakokunta luovuttaisi lainajyvämakasiinin tontin palvelemaan yllämainittua tarkoitusta lahjoittamalla sen seurakunnalle.

Siis manttaalikunta oli jo aiemmin päättänyt lahjoittaa makasiinin seurakunnalle ja nyt anottiin jakokunnalta myös tontin lahjoittamista samaten seurakunnalle.

Nähtävästi asia ei ollutkaan noin hoidettavissa, sillä reilut puolitoista vuotta myöhemmin, syyskuussa 1957, hallituksen kokouspöytäkirjaan on kirjattu näin: Muhoksen lainajyvästön hoitokuntaa päätettiin pyytää ... anomaan valtioneuvostolta lainajyvästön ja siemenrahaston lakkautusoikeutta sekä sen yhteydessä esittämään, että lainajyvästön ja siemenrahaston varat luovutettaisiin Muhoksen maamiesseuralle ja makasiini, jota ei enää voida käyttää maataloustarkoituksiin varsinkin kun se sijaitsee Kirkonkylän keskustassa, luovutettaisiin Muhoksen Kotiseutuyhdistykselle kotiseutumuseon perustamista varten.

Seuraavassa pykälässä esitetään, että Manttaalikunnalta päätettiin anoa vuokralle lainajyvästön makasiinia tontteineen, koska kotiseutumuseon perustaminen on käynyt kiireelliseksi m.m. Määtän talosta ostetun tuulimyllyn säilyttämiseen ja Kestin lohipadon pienoismallin ja tervaveneen säilöön laittamisen vuoksi.

Maaliskuussa 1958, siis puoli vuotta edellisestä, on kirjattu päytäkirjaan: Muhoksen Manttaalikunta on suostunut Hallituksen (2.9.1957) tekemään anomukseen ja vuokrannut lainajyvästön makasiinin 20 vuoden ajaksi 200:- vuosivuokrasta.

Vuonna 1959 talkooväki, tarkemmin Lyon-klubin miehet, kotiseututyön ystävät ja partiopojat, purki viljalaarit. Kunta myönsi tukea 20.000 markkaa museon perustamista varten.

Museon sisustustöistä ei ole pöytäkirjamerkintöjä, mutta vuonna 1961 päätettiin ostaa 50 metriä rohdinkangasta hyllyjen peittämistä varten ja Tillmanilta laudat veneen kattamista varten. Heinäkuun 13. päivänä klo 18.00 pidettiin esineitten paikoilleen asettamistalkoot. Seuraavassa maaliskuussa, siis vuonna 1962, päätettiin museon sähköistämisestä.

Vuonna 1966 yhdistys anoi Muhoksen manttaalikunnalta, että se lahjoittaisi makasiinin yhdistykselle. Uhkana oli tuleva laki manttaalikuntien lakkauttamisesta, jolloin yhdistys saattaisi menettää vuokraoikeutensa museoon. Uhratut varat ja paljon työtä on silloin mennyt hukkaan, kerrotaan anomuksessa.

Lahjaksi makasiinia ei annettu, mutta yhdistys sai ostaa vuonna 1870 rakennetun makasiinin edulliseen kymmenen markan hintaan, nykyrahassa siis pari euroa. Kauppakirja on päivätty syyskuun 26. päivänä 1972. (Tuon aikaista verkostoitumista kuvaa hyvin, että tuolloinen yhdistyksen hallituksen jäsen Martti Lukka allekirjoitti kauppakirjan myyjän edustajana.)

Samana vuonna kunta rakensi museoon peltikaton ja venevajan.
Tontilla oleva kunnan vanha paloasema on myös kunnostettu museokäyttöön. Sitä käytetään maatalousmuseona ja niin sanottua museokamaria käytetään mm. tekstiilien talvivarastona.

Museon maaalue on hankittu useassa erässä. Syyskuussa 1960 päätettiin ostaa Valkolan isänniltä Ilmari ja Martti Paakkolalta lisämaata museon tonttiin, tarkka ala piti määrättämän myöhemmin. Kooltaan n. 30 m x 30 m kokoisen määräalan kauppa toteutui lähes viisi vuotta myöhemmin, 22.5.1965, myyjinä olivat tuolloin Ilmari Paakkola ja Martti Paakkolan jakamaton kuolinpesä.
Vihdoin vuonna 1974 (28.5.) yhdistys osti jakokunnalta makasiinin tontin tuhannella markalla. Maanhankintaprosessi päättyi kuitenkin vasta vuonna 1993, lähes 20 vuotta myöhemmin, jolloin saatiin lainhuuto edellä mainituista määräaloista muodostettuun Museo-nimiseen perintöluontoiseen taloon, pintaala 0,2904 hehtaaria.

Voi sanoa, että seuraava kehityskausi tilojen suhteen alkoi 2000-luvulla. Museovirastolta saatiin avustus uuden venevajan rakentamiseen vuonna 2000. Vuonna 2002 pystytettiin venevajan päätyyn Suokylästä ostettu paja. Samaten vuodeksi 2002 saatiin Museovirastolta avustus museon seiniä lahottaneiden betoniportaiden purkamiseksi ja seinien alushirsien uusimiseksi. Enimmät edellä mainitut työt tehtiin talkoilla Kalevi Leskelän ja Aarno Määtän johdolla. Tänä vuonna on kunnostettu museokamarin keittiötä, ja näillä talkoomiehillä tuntuu olevan uusia suunnitelmia jo tulevillekin vuosille.

4.    NÄYTTELYKOKOELMAT

Edellä jo totesin, että esineet laitettiin paikalleen talkoilla heinäkuussa 1961. Mutta miten esineitä oli saatu? Jo vuodelta 1956 mainitaan, että hallitus on kääntynyt Pohjois-Pohjalaisen osakunnan puoleen tiedustellen, voisiko se lähettää tuona kesänä kotiseuturetkikunnan tutkimaan Muhoksen menneisyyttä ja keräämään museoon sopivia esineitä.

Hanke toteutui kaksi vuotta myöhemmin vuonna 1958, ja silloin keruukohteiksi tarjottiin seuraavat: 1) kalastus, 2) vanhat rakennukset, 3) vanhat esineet, 4) naisten ja miesten käsityöt, 5) paikannimet, 6) kansantarinat ym.

Retkikuntaan kuului 17 henkilöä, ja se työskenteli eri kyläkunnilla aina muutaman päivän kerrallaan. Tukikohtina olivat Mäntyrannan koulu Ylikylässä, Kärsämän talo Kylmälänkylässä, Hyrkin koulu Laitasaaressa ja sieltä ilmeisesti käytiin myös Sanginjoella. Kotiseutuyhdistys vastasi järjestelyistä, mutta kunta tuki retkikunnan ylläpitoa ja kuljetuksia 70.000 markalla.

Esineitten keruuta jatkettiin omatoimisesti, esimerkiksi vuonna 1963 perustettiin asiamiesverkosto hoitamaan keräystöitä eri kylillä. Esineet luetteloitiin vuosina 1977 – 1978.

5.    MUU TOIMINTA

Yhdistyksen aloitteesta Muhokselle on pystytetty useita muistomerkkejä ja kiinnitetty muistolaattoja. Mainitsen näistä muutaman.

Vuonna 1984 Muhoksen torille pystytettiin professori Oskari Jauhiaisen suunnittelema patsas Vanhat vaeltajat. Pääasiassa hankkeesta vastasi kunta, mutta pöytäkirjat kertovat, että aloite tämän kotiseutuaiheisen patsaan saamiseksi paikkakunnalle oli tullut kotiseutuyhdistykseltä.

Vuonna 1986 pystytettiin Lumiaisiin muistomerkki Toppeliuksen piilopirtin paikalle. Paikka on merkittävä, koska siinä uskotaan kasvaneen sen koivun, joka mainitaan Sakari Topeliuksen sadussa Koivu ja Tähti. Tämä satuhan, voi sanoa, kuvastaa suomalaista kansanluonnetta, joka arvostaa tuttua, turvallista kotiympäristöä luonnon keskellä.

Vuonna 1992 pystytettiin yhdessä Mäntyranta-Honkalan kylätoimikunnan kanssa muistokivi Syväyksen rantaan, kirkonkylästä Muhosjokea kahdeksisen kilometriä ylävirtaan. Kivi pystytettiin Oulujoen tervansoutajien ja koskenlaskijoiden muistoksi. Syväys oli se paikka, jonne monen vuosisadan ajan soudettiin ja sauvottiin Kainuuseen palaavat terva- ja rahtiveneet, myöhemmin myös matkailijaveneet. Siellä ne nostettiin hevosrattaille ja vietiin tietä pitkin noin kymmenen kilometrin matka Sotkajärvelle. Näin voitiin kiertää Oulujoen voimakkain koskijakso, jonka läpi veneitä ei olisi voinut vastavirtaan soutaa tai vetää.

Kolmas muistomerkki on keskeisellä paikalla Koivu ja Tähti -kulttuurikeskuksen edessä. Kyseessä on veteraanikivi, joka paljastettiin talvisodan syttymisen 58-vuotispäivänä 30. marraskuuta 1997 muistuttamaan jälkipolvia muhoslaisesta veteraanisukupolvesta, joka puolusti maatamme toisen maailmansodan aikana.

Vuonna 2000 yhdistys osallistui taustavaikuttajana Leppiniemen lasten muistomerkin hankintaan Leppiniemen patoaltaan äärelle.

Yhdistys on koko toimintansa ajan osallistunut monilla tavoin kotiseutujuhlien ja kotiseutupäivien järjestämiseen. Muhoksen kunta on aina ollut läheinen yhteistyökumppani tällä saralla. Kunnassa toimi aikanaan historiatoimikunta, jossa yhdistyksestä oli edustaja. Samoin yhteistyö Muhoksen seurakunnan kanssa on jo perustavasta kokouksesta alkaen ollut pysyvää – sitähän myös tämän päivän juhlaohjelma hyvin osoittaa.

Ensimmäinen kotiseutujuhla pidettiin jo 30.9.1956. Museon avajaisjuhla oli vuonna 1963, 25. elokuuta. Siitä alkaen museota on pidetty kesäisin avoinna, usein talkoovoimin ja toisinaan on voitu palkata osaaikainen museoesittelijä. Työvoimaviranomaisten yhdistykselle myöntämä yhdistelmätuki on viime vuosina mahdollistanut puolipäiväisen museoesittelijän palkkaamisen koko kesäkaudeksi.

Muhoksen kotiseutuyhdistys on osallistunut Oulujokilaakson kotiseutuliiton toimintaan 1970-luvulla. Vuonna 1977 tämä yhteenliittymä muutti nimensä Oulun ympäristön kotiseutuliitoksi. Nähtävästi sen toiminta kuitenkin sammui 1980-luvulla. Yhdistys on myös Suomen kotiseutuliiton jäsenyhdistys ja olemme säännöllisesti lähettäneet virallisen edustajan liiton vuosikokoukseen. Tänä vuonna kokous on parin viikon kuluttua Tampereella.

6.    YHTEENVETO

Harri Turusen mukaan 1950-lukua seuranneina vuosikymmeninä aatteelliseksi johtolangaksi kotiseututyössä tuli ns. kokonaisvaltainen kotiseututyö, ja katse käännettiin menneen sijasta tulevaisuuteen. Lähtökohtana oli, että perinteen ja paikkakunnan historian erityispiirteet luovat pohjan kotiseudun kehittämiselle. Meidänkin yhdistyksemme on lähtenyt mukaan tähän kehitystyöhön mm. liittymällä toimijaksi Kehittyvät Muhoksen kylät –hankkeeseen useiden muhoslaisten kyläyhdistysten rinnalle.

Toimintatavat ja mahdollisuudet ovat siis edelleen laajenemassa. Mutta yhdistyksen perusta on myös luja. Päätän tämän esityksen niihin osuviin sanoihin, jotka yhdistyksen sihteeri Alli Karppinen on kirjoittanut vuoden 1980 toimintakertomukseen: Todetaan, että Muhoksen Kotiseutuyhdistyksen aikaansaannokset eivät ole vähäarvoiset ottaen huomioon pienen jäsenmäärän. Niinpä kiitos kaikille, jotka ovat eri tavoin auttaneet tämän paikkakunnalla arvostetun yhdistyksen toimintaa.